Eläinten viikko

Eläinten viikko on vuosittain 4.–10.10. vietettävä teemaviikko, jonka ensimmäinen päivä on kansainvälinen Eläinten päivä. Suomessa Eläinten viikkoa on vietetty SEYn aloitteesta vuodesta 1959 lähtien.

Eläinten viikolla nostetaan keskusteluun vuosittain vaihtuva ajankohtainen tai muutoin merkittävä eläinsuojeluteema. Vuonna 2016 teemana on hevonen. SEY tuottaa ajankohtaisesta teemasta materiaalia lapsille, suurelle yleisölle sekä päättäjille.

SEY on tuottanut kouluille Eläinten viikon maksutonta opetusmateriaalia jo vuodesta 1990 saakka. Koulumateriaali on vakiinnuttanut paikkansa kouluissa ja kerhoissa.

Aiemmat Eläinten viikon kampanjat

Eläinten viikolla nostetaan keskustelun keskiöön jokin ajankohtainen tai muutoin merkittävä eläinsuojeluteema. Näitä teemoja ovat vuosien varrella olleet esimerkiksi SEYn eläinsuojeluneuvojat, suomenhevoset tai kananmunien tuotantotapamerkinnät. Valittua teemaa käsitellään seminaareissa, mediatiedoitteissa ja koulumateriaalissa. Eläinten viikon viettoa varten suunnitellaan joka vuosi myös juliste.

Voit tutustua aiempiin kampanjoihin osoitteessa vanha.elaintenviikko.fi/kampanjat

kissa

2015 – Koirien puolesta
2014 – Naudan elämä
2013 – Kissa ja kissamyytit
2012 – Kana ja kanalat Suomessa
2011 – Pikkujyrsijät ja kanit
2010 – Sikahyvä elämä?
2009 – Kyvykäs eväkäs
2008 – Luonnonvaraiset eläimet avun tarpeessa
2007 – Suomenhevonen
2006 – Eläinsuojelu on tekoja ja toimintaa
2005 – Pysäytä pentutehdas
2004 – Siipikarjankasvatus Suomessa
2003 – Eläinsuojeluvalvoja auttaa
2002 – Kissan päivät